Avoin hakemus Taipale

Kuljetusliike Taipale Oy on vuonna 1946 perustettu jyväskyläläinen perheyhtiö, joka on erikoistunut kappaletavaran ja elintarvikkeiden kuljettamiseen. Asiakkaitamme palvelee jo yli 350 logistiikan ammattilaista. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Nokialla ja Virroilla. Kuljettajien asemapaikkoja on myös  Järvenpäässä, Mäntässä, Tampereella ja Vantaalla.

Kalustomme koostuu yli 150 ajoneuvosta, joiden kokonaispainot vaihtelevat 10-76 tonnin välillä. Yhdistelmät ovat pääosin moduuli- ja HCT mitoitettuja sekä kokosivuaukeavia. Erityislastauksissa käytämme esimerkiksi kattoaukeavaa kalustoa. Elintarvikekuljetuksiin käytettävä kalusto täyttää ATP-luokituksen.

Yrityksemme arvot perustuvat asiakaslähtöisyyteen, perheyrittäjyyteen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan. Liiketoimintojen jatkuva kehittäminen sekä sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö ovat yrityksemme tärkeimmät voimavarat. Tästä syystä haluammekin pitää työntekijöistämme hyvää huolta ja panostamme toiminnassa toimivaan työvuorosuunnitteluun, luontevaan vuoropuheluun, työterveyshuollon kattavuuteen sekä työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Huolehdimmekin kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutuksista sekä tarjoamme mahdollisuuden opiskella Kaukokiito Akatemiassa.

Hienoa, että kiinnostuit meistä työnantajana! Mikäli meillä ei tällä hetkellä ole avoinna toiveidesi työpaikkaa, voit jättää oheisesta linkistä meille avoimen hakemuksen. Jos meille myöhemmin aukeaa sinua inspiroiva työpaikka, toivomme sinun vielä erikseen hakevan kyseistä tehtävää kohdistetusti. Voit halutessasi linkittää aiemmin jättämäsi avoimen hakemuksen valitsemaasi uuteen työpaikkaan järjestelmässä.

Hae tähän työpaikkaan

Kuorma-auton – ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Jyväskylä

Vaikka lumi on vielä maassa, niin kevät ja kesä saapuvat kuitenkin kovaa vauhtia ja tästä syystä etsimmekin joukkoomme kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia eripituisiin työsuhteisiin. Kesälomien sijaisuuksien lisäksi joukkomme tarvitsee lisää myös vakituisia työntekijöitä, joten laita rohkeasti hakemusta olipa ajatuksissasi sitten vakituinen työ tai kesätyö.

Etsimme siis alati kasvavaan joukkoomme kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia. Työvuoroja on 2-viikko jaksossa 7-8. Aloitus sovitusti maalis – toukokuussa ja työn kesto sopimuksen mukaan. 

Tarjoamme TES:n mukaisen palkan lisineen ja pekkasineen, vähintään kahdeksi viikoksi etukäteen suunnitellut työvuorot, työvaatteet ja -kengät, kattavan erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon,perehdytyksen tehtävään, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut työsuhteesi ajaksi sekä joukon ammattikuljettajia työkavereiksi.

Sinulta edellytämme ammattipätevyyden voimassa oloa, kokemusta kappale- ja/tai elintarvikekuljetuksista, asiakaspalveluasennetta, taloudellista ja turvallista ajotapaa, kuormankäsittelylaitteiden hallintaa, mahdollisuutta tehdä vuorotyötä ja ennen kaikkea työteliästä asennetta. Kappaletavarakuljetuksissa ADR-ajolupa katsotaan eduksi.
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16  henkilöstöpäällikkö Hanna Vainio puh. 040 511 3722 ja kehitys- ja laatupäällikkö Henry Uuttu puh. 050 576 4682.

Työsuhteen tyyppi: Kesätyö

Hae tähän työpaikkaan

Kuorma-auton – ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Hämeenlinna

Kuorma-auton – ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, pääkaupunkiseutu

Vaikka lumi on vielä maassa, niin kevät ja kesä saapuvat kuitenkin kovaa vauhtia ja tästä syystä etsimmekin joukkoomme kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia eripituisiin työsuhteisiin. Kesälomien sijaisuuksien lisäksi joukkomme tarvitsee lisää myös vakituisia työntekijöitä, joten laita rohkeasti hakemusta olipa ajatuksissasi sitten vakituinen työ tai kesätyö.

Etsimme siis alati kasvavaan joukkoomme kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia kappaletavara- ja elintarvikejakeluun pääkaupunkiseudulle ja sen ympäristöön. Työvuoroja on 2-viikko jaksossa 8-9. Aloitus sovitusti maalis – toukokuussa ja työn kesto sopimuksen mukaan. 

Tarjoamme TES:n mukaisen palkan lisineen ja pekkasineen, vähintään kahdeksi viikoksi etukäteen suunnitellut työvuorot, työvaatteet ja -kengät, kattavan erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon,perehdytyksen tehtävään, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut työsuhteesi ajaksi sekä joukon ammattikuljettajia työkavereiksi.

Sinulta edellytämme ammattipätevyyden voimassa oloa, kokemusta kappale- ja/tai elintarvikekuljetuksista, asiakaspalveluasennetta, taloudellista ja turvallista ajotapaa, kuormankäsittelylaitteiden hallintaa, mahdollisuutta tehdä vuorotyötä ja ennen kaikkea työteliästä asennetta. Kappaletavarakuljetuksissa ADR-ajolupa katsotaan eduksi.
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16  henkilöstöpäällikkö Hanna Vainio puh. 040 5113722. 

Työsuhteen tyyppi: Kesätyö

Hae tähän työpaikkaan

Ajojärjestelijä Hämeenlinna

Kasvanut toimintamme ja halumme kehittyä on tuonut tarpeen vahvistaa pääkaupunkiseudun liikenteen organisaatiota, jotta voimme jatkossakin palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Tehtävässäsi vastaat yhdessä kollegasi sekä muiden Taipalelaisten kanssa yrityksemme pääkaupunkiseudun liikenteen tuotannosta sekä henkilöstö- ja kalustoresursseista. Liikenne koostuu erilaisista asiakkaidemme tarpeista mm. elintarvike-, kappaletavara- ja merikonttiliikenteessä. Esihenkilötyötä tehdään jatkossa arkisin kahdessa vuorossa klo 6.00 – 20.00 välillä. Tämän lisäksi tehtävä sisältää myös viikonloppupäivystyksiä, joiden hoitaminen ei vaadi läsnäoloa asemapaikalla. Asemapaikkasi voi olla joko Hämeenlinnassa tai Vantaalla. 

Taustaltasi voit olla kuljettaja, jolla on halua kehittyä uralla seuraavien haasteiden pariin tai voit olla jo kokeneempi ajojärjestelijä/kuljetusesihenkilö. Olet helposti lähestyttävä ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa, pystyt johtamaan henkilöstöä ja ratkaisemaan ongelmia myös puhelimen välityksellä. Tunnet eri kuljetustuotteiden ominaispiirteet sekä käytettävän kaluston ja mahdollisesti omaat aluetuntemusta pääkaupunkiseudusta ja Etelä-Suomesta kokonaisuutena. Olet asenteeltasi asiakaslähtöinen, ratkaisukeskeinen, oma-aloitteinen, toimeen tarttuva sekä haluat hoitaa sovitut asiat ja tehtävät loppuun asti laadukkaasti ja turvallisesti. 

Tarjoamme Sinulle vakituisen työn vakaassa ja kasvavassa perheyrityksessä, mahdollisuuden kehittää toimintaa ja toimintamalleja yhdessä oman tiimisi kanssa, kattavan perehdytyksen tehtävään sekä osaavien ja ammattitaitoisten kollegojen tuen, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut työsuhteesi ajaksi sekä tehtävänkuvaasi vastaavan kilpailukykyisen palkan. 

Lisätietoja tehtävästä antaa aluepäällikkö Juhana Helin puh. 050 3441886 / juhana.helin@kaukokiito.fi arkisin klo 8 – 16.  

Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Ota yhteyttä:

Puhelin:
020 787 0900

Sijainti: Länsiportintie 11, 13430 Hämeenlinna

Hae tähän työpaikkaan

Ajojärjestelijä Vantaa

Sijainti: Nuolikuja 2, 01740 Vantaa

Hae tähän työpaikkaan