Avoin hakemus Taipale

Kuljetusliike Taipale Oy on vuonna 1946 perustettu jyväskyläläinen perheyhtiö, joka on erikoistunut kappaletavaran ja elintarvikkeiden kuljettamiseen. Asiakkaitamme palvelee jo yli 270 logistiikan ammattilaista. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Kuljettajien asemapaikkoja on myös  Järvenpäässä, Mäntässä ja Tampereella.

Kalustomme koostuu yli 120 ajoneuvosta, joiden kokonaispainot vaihtelevat 10-76 tonnin välillä. Yhdistelmät ovat pääosin moduuli- ja HCT mitoitettuja sekä kokosivuaukeavia. Erityislastauksissa käytämme esimerkiksi kattoaukeavaa kalustoa. Elintarvikekuljetuksiin käytettävä kalusto täyttää ATP-luokituksen.

Yrityksemme arvot perustuvat asiakaslähtöisyyteen, perheyrittäjyyteen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan. Liiketoimintojen jatkuva kehittäminen sekä sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö ovat yrityksemme tärkeimmät voimavarat. Tästä syystä haluammekin pitää työntekijöistämme hyvää huolta ja panostamme toiminnassa toimivaan työvuorosuunnitteluun, luontevaan vuoropuheluun, työterveyshuollon kattavuuteen sekä työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Huolehdimmekin kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutuksista sekä tarjoamme mahdollisuuden opiskella Kaukokiito Akatemiassa.

Hienoa, että kiinnostuit meistä työnantajana! Mikäli meillä ei tällä hetkellä ole avoinna toiveidesi työpaikkaa, voit jättää oheisesta linkistä meille avoimen hakemuksen. Jos meille myöhemmin aukeaa sinua inspiroiva työpaikka, toivomme sinun vielä erikseen hakevan kyseistä tehtävää kohdistetusti. Voit halutessasi linkittää aiemmin jättämäsi avoimen hakemuksen valitsemaasi uuteen työpaikkaan järjestelmässä.

Hae tähän työpaikkaan

Kuorma-autonkuljettaja, Hämeenlinna

Etsimme joukkoomme kahta kuorma-autonkuljettajaa kappaletavarakuljetuksiin. Työvuoroja on 2-viikko jaksossa 8 – 9. Aloitus mahdollisimman pikaisesti.

Tarjoamme TES:n mukaisen palkan lisineen ja pekkasineen, vähintään kahdeksi viikoksi etukäteen suunnitellut työvuorot, työvaatteet ja -kengät, kattavan erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon,perehdytyksen tehtävään, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut työsuhteesi ajaksi sekä joukon ammattikuljettajia työkavereiksi.

Sinulta edellytämme ammattipätevyyden voimassa oloa, kokemusta kappale- ja/tai elintarvikekuljetuksista, asiakaspalveluasennetta, taloudellista ja turvallista ajotapaa, kuormankäsittelylaitteiden hallintaa ja ennen kaikkea työteliästä asennetta. ADR-ajolupa katsotaan eduksi.
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16 aluepäällikkö Atte Keskinen puh.040 4818225.

Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Hae tähän työpaikkaan

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Hämeenlinna

Etsimme joukkoomme kahta yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa sekä kappaletavara- että elintarvikekuljetuksiin. Työvuoroja on 2-viikko jaksossa 7 – 8. Aloitus mahdollisimman pikaisesti.

Tarjoamme TES:n mukaisen palkan lisineen ja pekkasineen, vähintään kahdeksi viikoksi etukäteen suunnitellut työvuorot, työvaatteet ja -kengät, kattavan erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon,perehdytyksen tehtävään, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut työsuhteesi ajaksi sekä joukon ammattikuljettajia työkavereiksi.

Sinulta edellytämme ammattipätevyyden voimassa oloa, kokemusta kappale- ja/tai elintarvikekuljetuksista, asiakaspalveluasennetta, taloudellista ja turvallista ajotapaa, kuormankäsittelylaitteiden hallintaa ja ennen kaikkea työteliästä asennetta. ADR-ajolupa katsotaan eduksi.
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16 aluepäällikkö Atte Keskinen puh.040 4818225.

Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Hae tähän työpaikkaan

Kuorma-autonkuljettaja / terminaalityöntekijä, Hämeenlinna

Etsimme joukkoomme C-kortillista terminaalityöntekijää, joka pystyy työvuoron aikana toimimaan tarvittaessa myös kuljettajana.Työvuorot ovat kahdessa vuorossa. Palkkaus kuljettaja TES:n mukaan. 

Työ sisältää kuormien lastausta ja purkua sekä muita terminaalitöitä. 

Tarjoamme TES:n mukaisen palkan lisineen ja pekkasineen, työvaatteet ja -kengät, työterveyshuollon, perehdytyksen tehtävään, työnantajan järjestämät jatkokoulutuspäivät ja joukon ammattikuljettajia sekä terminaalityöntekijöitä työkavereiksi. 

Sinulta odotamme kokemusta kuormankäsittelylaitteista, kappaletavara ja/tai elintarvikekuljetuksista, asiakaspalveluasennetta, ammattipätevyyden voimassa oloa, taloudellista ja turvallista ajotapa sekä ennen kaikkea työteliästä asennetta.
 
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16 Atte Keskinen puh. 040 4818225.

Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Hae tähän työpaikkaan